Avainelämäntaidot

Edellisessä blogikirjoituksessani Elämänmuotoilu kirjoitin pysähtymisen tärkeydestä. Enpä silloin vielä tiennyt, että pakollinen pysähtyminen on meillä kaikilla edessä. Koronapandemia pysäytti ihmiskunnan. Pysähtyminen tai vähintään hidastuminen tapahtui ja tapahtuu edelleen lukemattomilla tavoilla ja tasoilla. Ihmisten massaliikkuminen on loppunut rajojen sulkeuduttua, talouskasvun vauhti on kääntynyt negatiiviseksi ja erilaiset rajoitukset rajoittavat paitsi fyysistä liikkumistamme, myös mielemme liikettä. On pakko hidastaa ja pysähtyä.

Poikkeuksellinen tilanne on kirvoittanut lukemattomia kirjoituksia siitä, miten tällainen seinään ajo oli odotettavissa – koska ihminen ei voi jatkaa luonnonvarojen kuluttamista samaan malliin. Paljon on kirjoituksia myös siitä, miten koronapandemian jälkeen maailma ei palaa ennalleen: maailma ottaa digiloikan kohti kasvavaa etätyöskentelyä, etäopiskelua, etäterapiaa, etäfysioterapiaa, etäkampaamoja, etäsitä ja etätätä. Verkkokauppa kasvaa eksponentiaalisesti myös päivittäistavaroiden osalta, kun ihmiset oppivat poikkeustilanteessa käyttämään keräily- ja kotiinkuljetuspalveluja. Tapaamme kavereita kahviloiden sijaan teamseissa, zoomeissa, meeteissä ja mööteissä.

Totumme(ko) siis siihen, ettei kotoa tarvitse poistua – hyvä vai huono? Varmasti molempia. Ilmasto kiittää, kun liikkuminen kaikkinensa vähenee. Uudet palvelut vahvistavat jalansijaa, kun niitä pidetään uutena normaalina ja käytetään rutiininomaisesti. Digiloikka ei kuitenkaan koskaan tule korvaamaan
fyysisten kohtaamisten ja kosketuksen merkitystä eikä liikkumisen vapauden tunnetta. Paljon myös opimme  – sekä pakon sanelemana että toivottavasti myös metatasolla. Ammattini puolesta tuppaan pohtimaan asioita oppimisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Viimeisen kuukauden aikana olen viettänyt hetken jos toisenkin lukien erilaisten asiantuntijatahojen mielipiteitä siitä, mitä tästä kriisistä opitaan, millaisena elämämme jatkuu niin sanotussa uudessa normaalissa tilassa ja kuka uudessa normaalissa menestyy. Nyt haluan jakaa pohdintoja hiukan kanssanne.

Itsestään selvästi ihmiskunta nousee digiosaamisessa aivan uudelle tasolle. Emme pelkästään opi käyttämään vuorovaikutussovelluksia vaan vakiinnutamme niiden paikan ja roolin osana yhteiskuntaamme. Kriisi auttaa meitä ymmärtämään, mikä sovellus sopii mihinkin tilanteeseen parhaiten, ja milloin taas lähitapaamista ei kannata yrittää korvata videotapaamiselle. Syntyy myös uusia vakiintuneita käsitteitä, kuten teamseily, etäafterwork ja virtuaalikahvitauko. Kielemme siis rikastuu uusilla sanoilla. 

Meistä tulee todennäköisesti myös parempia esiintyjiä. Nekin, jotka ovat vierastaneet esiintymistä videoilla rohkaistuvat viimeistään kriisin edetessä avaamaan tietokoneen kameran osallistuessaan palaverikeskusteluun. Koska yksinkertaisesti on mukavampaa katsella keskustelukumppania (vaikka pyjama päällä) kuin mustaa ruutua. Kaikkien rajoitusten ja sulkujen keskellä tämän luulisi kehittävän avoimuutta ja lisäävän esiintymisvarmuutta myös ei-etäaikana.

Millaisilla elämäntaidoilla sitten menestyy uudessa normaalissa? Tulevaisuustutkija Markku Wilenius totesi ennen kuin koronasta tiedettiin mitään, että maailma on pakosta ison muutoksen edessä ja että tällä vuosisadalla tulevat korostumaan uudenlaiset elämäntaidot. Ilmastonmuutoksen, tietotulvan ja digitalisaation keskellä avaintaidoiksi tulevat Wileniuksen mukaan muodostumaan seuraavat neljä taitoa:

  1. Planetaarinen elämän taito eli taito ymmärtää, miten elollinen järjestelmä ja fyysinen
    maailma toimii.
  2. Kompleksisuustaito eli taito erottaa tietotulvasta olennainen ja ymmärtää mihin kannattaa käyttää aikaa mihin ei.
  3. Luovuustaidot eli taito löytää uusi näkökulma vanhoihin ongelmiin.
  4. Empatiataidot eli taito myötäelää toisen ihmisen tunteita ja ymmärtää hänen ajatuksiaan.

Pohditaanpa hetki näitä taitoja vallitsevan tilanteen näkökulmasta. Planetaarinen taito liittyy siihen, että digitalisaatio on vieraannuttanut ihmisen ympäröivästä maailmasta. Pystymme käsittelemään ja analysoimaan tietoa yhä nopeammin, mutta ymmärrämmekö tarpeeksi hyvin tiedon sisältöä ja kontekstia eli ympäristöä, johon se liittyy? Itse pohdinkin, että onko koronapandemia viesti juuri siitä, että ihminen on vieraantunut fyysisestä ympäristöstään, luonnosta? Keinoälyn annetaan ratkoa yhä useampia pulmia ihmisen puolesta, mutta jos tuosta ongelmanratkaisuprosessista puuttuu inhimillinen kosketus kokonaan, saadaanko ihmisen ongelmiin inhimillinen ratkaisu, joka huomioi myös ympäristön? Korona vaikuttaa meihin tästä näkökulmasta kahdella tavalla: se pakottaa meidät turvautumaan yhä tiukemmin digitalisaatioon ja toisaalta luonnossa samoilu ja ulkoilu on lisääntynyt massiivisesti kriisin aikana. Haluan uskoa, että lopputuloksena tämä johtaa ihmiskunnan planetaaristen taitojen kollektiiviseen kehittymiseen.

Koska ilmastonmuutos, tietotulva ja digitalisaatio eivät koronan jälkeenkään ainakaan ihan heti ole poissa kuvioista, myös muut kolme Wileniuksen listaamaa avainelämäntaitoa lienevät relevantteja taitoja meille jokaiselle uudessa maailmantilassa. Miten sitten kehittää näitä avaintaitoja? Kompleksisuustaito vaatii oman elämän tehokasta johtamista. Se vaatii ajanhallintaa, priorisointia ja kykyä sanoa ei. On tehtävä tietoista valintaa siitä, mitä lukee, mitä seuraa ja mihin käyttää aikaansa. Korona-aika on haastanut tässä meitä jokaista varmasti toden teolla, kun tietotulva on pikemminkin ollut tietohurrikaani, josta on vaikeaa löytää itselle olennainen ja oikea faktatieto. Tietotulvan kuorma on viime viikkoina ollut niin valtava että pysyäkseni järjissäni ja hyvinvoivana minun on ainakin ollut pakko laittaa tietoisesti laitteet kiinni aika ajoin. Kun nyt kuuntelemme itseämme ja tunnistamme koronatietotulvan aiheuttamat tuntemukset, voimme kehittää kompleksisuustaitoamme johtamalla omaa elämäämme hyvinvointiamme tukevasti. Jos tietotulva ahdistaa, pidä siitä tauko ja suunnittele ajankäyttösi hyvinvointiasi tukevaksi. Älä anna laitteiden hallita itseäsi, vaan toisinpäin.

Luovuustaitojen uskon kehittyvän koronan vuoksi tai ansiosta, miten sen haluaa nähdä. Eristys ja pakkoetäily ei muuttanut maailman ongelmia ja elämiemme viitekehystä silmänräpäyksessä vaan edelleen monet vanhat ongelmat ja lainalaisuudet olivat läsnä: oppivelvollisuuden suorittaminen,
työvelvollisuudet, ruokaostokset jne. Nyt jos koskaan on aika oppia uusia tapoja ratkaista vanhat ongelmat ja ottaa uutta näkökulmaa eri asioihin! Luovuustaidon kehittäminen vaatii kuitenkin kaistaa aivoissamme, joten muistetaan myös kriisin keskellä tasoittaa stressitasojamme hengitellen, meditoiden ja hyvällä omallatunnolla laiskotellen.

Empatian merkitystä nyt ja tulevaisuudessa tuskin voi liikaa korostaa. Toisen ihmisen tunteiden myötäeläminen ja ajatusten ymmärtäminen korostuvat kaikessa vaikuttavassa kanssakäymisessä. Luulisi, että eristyksen purkauduttua meillä jokaisella on kasvanut tarve ja kyky kohdata muut ihmiset empaattisesti ja saada myös itse empatiaa osaksemme jakaessamme kriisin aiheuttamia tunteita ja ajatuksia. Yhteinen kriisi tuo tunnetasolla ihmisiä lähemmäs toisiaan ja empatiakyvymme voisi ajatella kehittyvän sen myötä koko ihmiskunnassa.

Niin kamalaa kuin tämä kriisi monella tapaa on, näkisin siis, että se tuo myös paljon hyvää pitkällä aikavälillä. Markku Wileniuksen listaamat tulevaisuuden avaintaidot kehittyvät poikkeusoloissa osittain tietoisesti ja pakon edessä tai tiedostamatta, kun sopeudumme uuteen tapaan elää. Halusin tarkoituksella keskittyä tässä kirjoituksessa koronan positiivisiin lieveilmiöihin oppimisen ja kehittymisen näkökulmasta, kuitenkaan väheksymättä yhtään kriisin negatiivisia vaikutuksia ja sen aiheuttamaa ahdistusta. Oma reseptini kriisistä selviytymiseen on läsnäolotaitojen harjoittaminen ja luontoyhteyden vahvistaminen sekä vapautuneen ajan käyttäminen itseni kehittämiseen lukien ja verkkokursseja suorittaen. Me jokainen luomme oman reseptimme ja ihan jokainen meistä oppii tästä jotain.

Voimia ja ikuisen oppimisen iloa,

-coach Tiina

Lisää
kirjoituksia